perjantai 18. joulukuuta 2009

Kipulääkkeistä, kantositeestä, kuntoutus, ..

Yksikätisyyttä kestänyt nyt reilu 2,5 viikkoa.
Sujuu suht. ok ilman oikean käden käyttöä. Suihkussa tosin vas. kainalon pesu ei onnistu ja puuha muutenkin hankalaa, varsinkin ekan viikon aikana. Syöminen tökkii hieman, vas. käsi ei omaa riittävää "osaamista". Isoin haaste on kuitenkin ollut, että vasen käsi väsähtää, kun sillä joutuu tekemään kaiken ja lisäksi vas. olka alkoi oireilemaan/kipuilemaan. Eikä sitä yhtään auta vas. kyljellä nukkuminen. On se alkanut jo tokeentumaan, jäätä ja venyttelyä ollut lääkkeenä, mutta yksi päivä olo oli ... melkein kädetön.
Kipulääkkeitä oli siis 2 lajia; Tradolan Retard 100 mg ja Panadol 500 mg. Eka on tehokkaampi opioidi ja toka parasetamoolia, joka tehostaa ton ekan tehoa. En juurikaan saanut muita käyttöohjeita, kuin reseptin "...otetaan tarpeen mukaan". Yritin jo 2. päivänä vähentää, mutta silloin ei vielä kannattanut. Toisaalta en tiennyt kumpaa pitäisi vähentää ensin jne. Joten otin opioidia (+parasetamoolia useimmiten) täyttä annosta 10 päivää ja sitten 3 päivää puolta, ennen kuin "oivalsin" lopettaa. Olisin varmaan voinut vähentää jo aiemmin.
JA sain sen jälkeen vieroitusoireita. En ollut ymmärtänyt..., vaikka tiesin, että turhaa ei tulisi käyttää. Olo oli 3 päivää .. hieman surkea, haitta kuten krapula, mutta joka vaan kestää. No ei nyt mikään erityisen huonoa oloa, mutta kyllä se netin ao oirekuvauksia vastasi. Huonointa oli että 3 yötä oli tosi heikkoa nukkumista. Eli älkää käyttäkö yhtään yli tarpeen.
Nyt olo ok.
Olka ollut jo 2-3 päivää suht kivuttoman oloinen. Parin viikon ajan se siis tuntui ainakin joskus liikkuessani, alussa piti olla aika hissukseen. Mulla kipu oli koko ajan ihan siedettävää (kipulääkityksellä), lähinnä sellaista jomotusta vaan. Muutamia kertoja alussa pukiessa tai muuten liikkuessa olkaa vihlaisi suht vihaisesti, kun käsi liikkui sivulle päin irti kropasta. Eilen olka ei huomauttanut kertaakaan, näin kotioloissa. Liikkuessani pidän edelleen kantoliinaa, tosin voin kyllä liikkua ilmankin, mutta olka tuntuu "väsyvän" siitä. Liikkuttamaan sitä en ole vielä yrittänyt.
Taitaa se siitä tokeentua....
Kantoliina on ollut hyvä juttu, varsinkin alussa, että se pitää käden paikallaan, niin ei tunnu kipua liikkuessaan niin helpolla. Tukee siis kättä. Mutta onhan se hankala esim pukiessa jne., mutta ei mulla ole haitannut liikaa missään vaiheessa. Edes nukkuessa.
Kuntoutusohjeet on 4 viikkoa kantositeessä, ei liikutella, sitten 4-6 välillä riiputus/heiluttelu harjoituksia ja vasta 6 viikon jälkeen aktiivisempaa kuntoutusta. Tekisi mieli jo aloittaa. Mutta mulla ohjeet on nyt nämä. Enkä mitään muuta ohjetta saanutkaan.

Tällä hetkellä olka tuntuu.... lupaavalta, vaan ei nuolaista vielä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti